Skip to main content
MRBE business English Helsinki
MRBE business English Helsinki
MRBE business English Helsinki

Menetelmämme – Viisi askelta onnistumiseen


Vaihe yksi – Yrityksenne täydellinen kielitaitoarviointi – VELOITUKSETTA

Tapaamme henkilökohtaisesti yrityksenne henkilökunnan ja testaamme heidän kielitaitonsa. Selvitämme heidän lähtötasonsa ja tavoitetasonsa sekä arvioimme heidän vahvuutensa, heikot kohtansa ja päämääränsä kohdekielen taidossa.

Vaihe kaksi – Suositukset ja tavoitteet

Koulutusohjelma suunnitellaan siten, että yrityksenne tavoitteet kielitaidossa saavutetaan. Työhön liittyvä aineisto, sanasto ja työtehtävät sisällytetään kursseihin.

Vaihe kolme – Räätälöidyt kurssit ja ammattitaitoiset kouluttajat

Tähän saakka olemme arvioineet yrityksenne kielitaitotarpeita. Tämän pohjalta räätälöidyt kurssimme antavat yrityksellenne paremmat valmiudet toimia kansainvälisellä tasolla. Ammattitaitoiset kouluttajamme puhuvat äidinkielenään englantia, ja kaikilla on taustaa liike-elämästä sekä reilusti yli 10-20 vuoden kokemus opettamisesta Suomessa.

Vaihe neljä – Tuki

Seurataan osallistujia ja pyydämme välitöntä palautetta koko kurssi ajan. Näin varmistamme, että kurssilla edistytään oikeaan suuntaan. 

Vaihe viisi – Tulokset ja arviointi

Kurssin päättyessä jokainen osallistuja saa tarvittaessa kattavan todistuksen, jossa arvioidaan yksilöllistä edistymistä ja kielitaidon tasoa Euroopan Neuvoston asteikon mukaan sekä annetaan suosituksia jatko-opiskeluun. Järjestämme henkilökuntanne kanssa erilliset tapaamiset, joissa arvioinnit käydään läpi.

Koulutus.fi arvostelut

starstarstarstarstar

Täydet 5 tähteä Koulutus.fi -palvelussa! 

Lue asiakkaiden arvioita >

Suositukset

Canon Oy and MRBE Oy ovat tehneet erinomaista yhteistyötä jo yli 10 vuoden ajan. Mark ja kouluttajat ymmärtävät Canonin liiketoimintaa ja auttavat työntekijöitämme parantamaan heidän englanninkielen taitoaan kansainvälisessä toimintaympäristössä. Olen todella vaikuttunut siitä, kuinka joustavia kouluttajat ovat, kun meillä on erityinen koulutustarve jollekin tietylle ryhmälle. Kouluttajat kouluttavat yksittäisiä työtekijöitä tekemään parempia esitelmiä tai muita työhön liittyvä asiakirjoja englanniksi. Voin vilpittömästi suositella yhteistyökumppanuutta Mark Richard’s Business English Oy:n kanssa.

Reetta Aaltonen
HR Business Partner
Canon Oy